Ja minä niin kuin itselleni lupasin, etten ala hössöttää pentujuttujen kanssa liian aikaisin mutta en sitten itselleni mitään mahtanut tänään, kun vein joulukuusen koristeet takaisin varastoon. Oli ihan pakko roijata kaikki pentulaatikon aluset sisälle kodinhoitohuoneeseen ja samalla heittää sitten kissojen ruokakupit yläkertaan. Tästä se hermoilu sitten vissiin alkaa...
Maanantainahan meillä on se röntgen. Kiia syö edelleen sellaiset 6-8 dl nappulaa päivässä. Lisäksi sitten NEUta tai raakaa jauhelihaa päälle. Olen yrittänyt tunnustella liikkeitä viime päivinä mutta en ole varma tuntemuksistani. Asiasta ei tee yhtään sen helpompaa se, että aina kun haluaisin kuulostella pentujen liikkeitä, kääntyy Kiia selälleen ja nautiskelee koko rahan edestä. Eilenkin katselimme Voice Of Finlandin kokonaan niin, että Kiia rötkötti päälläni käpälät kattoon osoittaen. Nämppä-mummo on tosiaan nyt Kuopiossa "mummolassa" hoidossa. Hänelle kuulemma tarjoillaan iltapalaa suoraan sohvalle (!!!), kun arvon rouva ei jaksa tulla hakemaan sitä keittiöstä. Kyllä passaa mummon mummolassa oleskella ja nautiskella saamastaan huomiosta.
Meillä on kotosalla Superin ja Kiian lisäksi nyt vielä tämä Saksan prinssi ja Kiian tyttö Emmi. Dennis matkustaa takaisin kotiin ensi keskiviikkona. Emmi jää Turkuun Turun näyttelyn jälkeen 19.1. Nämppähän tulee takaisin kotiin jo 13.1. Olen tosiaan ensi viikon vielä töissä mutta sitten lomalla sen yhden viikon. Lämpöjä alan mittailla vasta ensi perjantaina. Sen olen Kiialle luvannut ja aion lupaukseni pitää. Nämä minun tyttöset kun tahtovat olla hitaimmasta päästä...
lauantai 5. tammikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.