Kuvasin pentuja pienen pätkän tänään. Kuvan laatu ei päätä huimaa, koska päivä ei ollut kovin valoisa. Lisäsin alkuun hieman ranskalaista rokkia peittämään perheemme kaksijalkaisten pienokaisten kiistelyä taustalta... Videolta näkyy kuinka Lahja on pieni mutta niin mahdottoman sisukas. Menetettyään paikkansa rivistöstä kiipeää hän kilpaa KooKoon kanssa yläkautta uudestaan apajille. KooKoo taklaa Lahjan reunaan mutta tämä pieni tyttö ei vähästä lannistu vaan pääsee kuin pääseekin takaisin maitobaariin. Tämän jälkeen äiti tulee ja alkaa pestä tyttöä. Lahja roikkuu nisässä kiinni ylösalaisin mutta irti ei voi päästää, ei.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
11 pv
Niin saimme synttärikemut vietettyä leppoisassa tunnelmassa. Otin tänään aamusta Kiian mukaan lenkille ja kovastihan tyttö tuntui nauttivan liikunnasta. Pennut voivat hyvin. Lassella on ollut hieman vatsa löysänä, mikä johtuu todennäköisemmin liiallisesta ahmimisesta. Kovasti täällä jo harjoitellaan kävelemistä. Erityisen ansiokas on ollut tässä meidän Lasse-poika, Sixth Sabotage. Taitaa liika liikunta vetää pojan vatsan kuralle... ;)
Kuvasin pentuja pienen pätkän tänään. Kuvan laatu ei päätä huimaa, koska päivä ei ollut kovin valoisa. Lisäsin alkuun hieman ranskalaista rokkia peittämään perheemme kaksijalkaisten pienokaisten kiistelyä taustalta... Videolta näkyy kuinka Lahja on pieni mutta niin mahdottoman sisukas. Menetettyään paikkansa rivistöstä kiipeää hän kilpaa KooKoon kanssa yläkautta uudestaan apajille. KooKoo taklaa Lahjan reunaan mutta tämä pieni tyttö ei vähästä lannistu vaan pääsee kuin pääseekin takaisin maitobaariin. Tämän jälkeen äiti tulee ja alkaa pestä tyttöä. Lahja roikkuu nisässä kiinni ylösalaisin mutta irti ei voi päästää, ei.
Lasse istua töröttää
KooKoo vetoaa vetisellä katsellaann...
Lissu "puree" Lahjaa.
tai sitten pitää Lahjan kuonoa tutinaan.
Late, Lucile, KooKoo ja Lissu
Tytöt niskan päällä ;)
Kuvasin pentuja pienen pätkän tänään. Kuvan laatu ei päätä huimaa, koska päivä ei ollut kovin valoisa. Lisäsin alkuun hieman ranskalaista rokkia peittämään perheemme kaksijalkaisten pienokaisten kiistelyä taustalta... Videolta näkyy kuinka Lahja on pieni mutta niin mahdottoman sisukas. Menetettyään paikkansa rivistöstä kiipeää hän kilpaa KooKoon kanssa yläkautta uudestaan apajille. KooKoo taklaa Lahjan reunaan mutta tämä pieni tyttö ei vähästä lannistu vaan pääsee kuin pääseekin takaisin maitobaariin. Tämän jälkeen äiti tulee ja alkaa pestä tyttöä. Lahja roikkuu nisässä kiinni ylösalaisin mutta irti ei voi päästää, ei.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi ihanuus noita horjuvia ensiaskeleita ja avautuvia simmuja <3 Lahjalle 10 pistettä sitkeydestä!
VastaaPoistaVoi, minulla sulaa sydän (ja samalla aivot) näitä katsellessa, hellanlettas sentään ♥ Ja täältäkin Lahjalle täydet pisteet, reipas lapsi!
VastaaPoistavoi voi, tällasista pentukuvista tulee kauhee pentukuume! :D
VastaaPoistaEihän tuota videota voi ku pyörittää non-stoppina <3 t.Reija
VastaaPoista