torstai 31. tammikuuta 2013

Ostoksilla

Kävin tänään ostoksilla työpäivän jälkeen. Mukaani tarttui tällä kertaa vain babykaulapantoja 3 kpl ja taluttimia 4 kpl. Loput laitoin tilaukseen. Olin jo aikaisemmin ostanut Ässille nahkaiset kaulapannat mutta katsotaan nyt sitten kumpia alamme käyttämään tässä kolmen viikon päästä. Myöskin aiemmin ostetut lelut piti kaivaa esiin kaapista. Päivän viimeisenä kuvana esitän kuvan eräästä nautiskelijasta. Kukapas arvaa kenestä on kyse? Nyt kasvattajatäti lähtee lenkille ja sitten tekee pienen pihatreenin. Ihan illasta vaihdan taas pennuille alustat ja seurailen heidän "iltavillejä". Nyt nassikat nukkuvat kiltisti laatikossaan.

Pehmolelut odottavat repijäänsä

TopCaniksen pannat

Nahkapannat

Nautiskelija

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ässät 2 vkoa

Kaksi viikkoa takana syntymästä ja Ässät alkavat muistuttaa yhä enemmässä määrin koirapentuja marsujen sijaan. Kuten kuvista näkyy, eivät he kuitenkaan ole vielä Infa-pupua isompia. Kuvaussessio meni tuskattomasti. Pennut olivat kovin unisia, kun nostelin heitä kuvattavaksi. He pääasiassa tyytyivät maistelemaan pupua, eivätkä lähteneet kuvauspaikalta livohkaan. Katsotaan onnistuuko sama vielä ensi viikolla.

Vielä pitää siis hetki odottaa ennen kuin kasvattajatäti pääsee pentujen kanssa leikkimään. Ensi viikolla aloitamme kiinteän ruoan maistelun. Samaan syssyyn otamme myös ensimmäisen matokuurin. Ässien touhu alkaa jo nyt näyttää siltä, että pentulaatikon sisäänmenoaukon kohdalta on ruuvattava piakkoin suojalauta pois, jottei nämä nassikat pian kampea itseään sitä kautta laatikosta ulos.

ENSIMMÄINEN PENTU
Työnimi: Lissu
Sukupuoli: narttu
Syntymäpaino: 276 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 714 g
Paino 2 vkon ikäisenä: 1097 g
Painon nousu prosenteina: 298 %

Lissu totisena passikuvassa


Lissu kurkkii uteliaana


Lissu pusuttaa pupua

TOINEN PENTU
Työnimi: Late
Sukupuoli: uros
Syntymäpaino: 327 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 807 g
Paino 2 vkon ikäisenä: 1250 g
Painon nousu prosenteina: 282 %

Late hieman epäilevänä, että onkohan tukka varmasti hyvin

Laten söpö nassu


Late maistelee pupua

KOLMAS PENTU
Työnimi: Lahja
Sukupuoli: narttu
Syntymäpaino: 230 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 509 g
Paino 2 vkon ikäisenä: 810 g
Painon nousu prosenteina: 252 %

Lahjan pikinokka

Lahja the Vilpertti


NELJÄS PENTU
Työnimi: Lucile
Sukupuoli: narttu
Syntymäpaino: 285 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 714 g
Paino 2 vkon ikäisenä: 1097 g
Painon nousu prosenteina: 285 %


Lucile totisena torvensoittajana

Unihiekka painaa kovin silmiä kiinni

Lucile the Giraffe

VIIDES PENTU
Työnimi: KooKoo
Sukupuoli: uros
Syntymäpaino: 303 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 723 g
Paino 2 vkon ikäisenä: 1116 g
Painon nousu prosenteina: 268 %


KooKoon lutuinen katse


KooKoo ei sitten jaksanut poseerata tänään tämän enempää

KUUDES PENTU
Työnimi: Lasse
Sukupuoli: uros
Syntymäpaino: 349 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 704 g
Paino 2 vkon ikäisenä: 1180 g
Painon nousu prosenteina: 238 %


Lasse tiiteränä


Lasse juonimassa jotain kovin jännää...

Kiia-mamma painoi kahden viikon ikäisenä 971 grammaa ja oli pentueessaan silloin kolmanneksi isoin. Kiian sisko, Iitu, painoi 1015 grammaa ja velipoika Kessu 1123 grammaa.

Kiia-mamma samanikäisenä












tiistai 29. tammikuuta 2013

Ässien iltavillit

Tässäpä teille lupaamani videotallenne eiliseltä illalta. Huomenna onkin luvassa kaksiviikkoiskuvat...


maanantai 28. tammikuuta 2013

12 pv

Pahoittelen, että taas tungen tänne näitä minun kuviani ja kirjoittelen näitä minun juttujani. ;)

Kaikilla pennuilla on nyt sitten silmät auki. Pennut alkavat jo tosiaan tehdä itsenäisesti tarpeitaan ja onpahan sitä nähty jo leikin alkeitakin. Kuvasin pienen pätkän "iltavillistä" tänä iltana hetki sitten. Laitan sen teille huomenna katsottavaksi. Voidaan sitten verrata parin viikon päästä miltä ne iltavillit silloin näyttävät.

Painot nousevat tasaisesti. Lasse on nyt porukan painavin ja painaa reilusti yli kilon. Myös Late painaa yli kilon. KooKoolla jäi muutamasta grammasta kiinni. Lissu ja Lucile tulevat heti siinä perässä. Lahja, noh, Lahja painii omassa sarjassaan ollen koko ajan sarjansa kiistaton ykkönen.Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että Lucile ja Late ovat porukan rauhallisimmat. Lahja ja KooKoo menevät siihen keskitasoon. Lissu ja Lasse sen sijaan ovat tormakkaimmat pennut. Aika näyttää pysyykö kehitys samansuuntaisena vai ei. Kun esimerkiksi punnitsen pennut, niin helpoiten tämä käy juuri Laten, Lucilen, Lahjan ja KooKoon kanssa. Lissu ja Lasse ovat helpommin kiipeämässä korista pois. Sen sijaan tänään kun esittelin naamavärkkiäni pennuille, sain pusut sekä Lissulta että Lahjalta. Muut pennut tyytyivät vain tuijottamaan nenääni. Lissu muutenkin tuntuu kiinnostuvan meistä tai siis lähinnä minusta kaksijalkaisesta laatikon reunalla. Lissu istua tillittää minua pitkään ja hartaasti. Kylläpäs on hauska tyttö... Tosin sekin hauskuus voi pian muuttua joksikin muuksi...

Kiia on nyt päässyt sekä aamulla että illalla noin puolen tunnin lenkille. Syöttövälit ovat kuitenkin sen verran pidentyneet, että pääsee mammakoirakin hieman jaloittelemaan. Kiiahan syö tällä hetkellä kolme kertaa päivässä. Normaalisti ruokaa uppoaa aamulla 2 dl nappulaa ja illalla 150 grammaa lihaa ja 150 grammaa puuroa. Nyt Kiia syö nappulaa n. 12 dl päivässä ja sen lisäksi Kiia syö tuollaisen normaalin annoksen puuroa ja lihaa mutta kolme kertaa päivässä eli yhteensä 450 grammaa puuroa ja 450 grammaa lihaa. Monikaan ei voi tajuta kuinka paljon sitä ruokaa uppoaa mammakoiraa näinä viikkoina. Kiiahan itse säätelee syömisensä eli syö sen minkä tarvitsee, joten siinä mielessä Kiia on helppo syötettävä.

Lahja köllöttää Lissun päällä

Koiratanssia à la Lissu

Late puuseppänä





sunnuntai 27. tammikuuta 2013

11 pv

Niin saimme synttärikemut vietettyä leppoisassa tunnelmassa. Otin tänään aamusta Kiian mukaan lenkille ja kovastihan tyttö tuntui nauttivan liikunnasta. Pennut voivat hyvin. Lassella on ollut hieman vatsa löysänä, mikä johtuu todennäköisemmin liiallisesta ahmimisesta. Kovasti täällä jo harjoitellaan kävelemistä. Erityisen ansiokas on ollut tässä meidän Lasse-poika, Sixth Sabotage. Taitaa liika liikunta vetää pojan vatsan kuralle... ;)

Kuvasin pentuja pienen pätkän tänään. Kuvan laatu ei päätä huimaa, koska päivä ei ollut kovin valoisa. Lisäsin alkuun hieman ranskalaista rokkia peittämään perheemme kaksijalkaisten pienokaisten kiistelyä taustalta... Videolta näkyy kuinka Lahja on pieni mutta niin mahdottoman sisukas. Menetettyään paikkansa rivistöstä kiipeää hän kilpaa KooKoon kanssa yläkautta uudestaan apajille. KooKoo taklaa Lahjan reunaan mutta tämä pieni tyttö ei vähästä lannistu vaan pääsee kuin pääseekin takaisin maitobaariin. Tämän jälkeen äiti tulee ja alkaa pestä tyttöä. Lahja roikkuu nisässä kiinni ylösalaisin mutta irti ei voi päästää, ei.


Lasse istua töröttää

KooKoo vetoaa vetisellä katsellaann...

Lissu "puree" Lahjaa.

tai sitten pitää Lahjan kuonoa tutinaan.

Late, Lucile, KooKoo ja Lissu

Tytöt niskan päällä ;)


lauantai 26. tammikuuta 2013

10 pv

Minun ei kannata lähteä laittamaan rahojani likoon mistään asiasta, sillä yleensä arvaukseni menee pieleen. Täällä jo kahdella pennulla on melkein kokonaan silmät auki ja kumpikaan heistä ei ole Lissu vaan KooKoo ja Lahja. Myös itsenäistä tarpeidentekoa ollaan nähty mm. Lassen esittämänä. Joudumme siis pian siirtymään helposti pestäviin alustoihin. Pidän pennuilla pyyhkeitä ja karvoja alustoina niin pitkään kuin kävelyn alkeet on opittu. Jotenkin tuntuu, etten raaski laittaa pentuja luistelemaan suoraan sanomalehdelle. Onneksi pyykinpesukoneet on keksitty, niin alustat saadaan pestyä helposti ja vaivattomasti.

Kiia edelleen käy ainoastaan takapihalla tarpeillaan. Eilen illasta lähdin mammakoiraa käyttämään ajatuksena, että mennään niin pitkälle kuin mamma haluaa mutta se ei ollut kovin pitkälle. Pääsimme kodistamme ehkä 100 metrin päähän, kun piti jo kääntyä takaisin kotiin. Kylläpähän se mammakoira parhaiten tietää, mikä hänelle ja pennuille on parasta.

Meidän Rane-kopio komiana - Late 9 pv

Lasse pötköllään - mitäpäs muutakaan, kun ei ole baarikaan auki.



Lucile toisesta vinkkelistä

Late, Lucile ja KooKoo - porukassa on aika kivempaa

Lucile ja Lahja 9 pv

Lassen tassut

Poijjat köllöllään

perjantai 25. tammikuuta 2013

Viralliset nimet

Huomenna yritän laitella uusia kuvia tänne blogiin. Tosin voi olla, että jää laittamatta, kun sunnuntaina juhlimme Luukaksen yksivuotissyntymäpäivää ja kasvattajatätsy leikkii lauantain leipuria ja siivojaa heti tokotreenien jälkeen.

Olen tässä nyt pyöritellyt näitä nimiä ja tullut seuraavanlaiseen loppupäätökseen.

Amazeme Supreme Sensation = Lissu
Amazeme Shadow Hunter = Late
Amazeme Strong Faith = Lahja
Amazeme Smoky Blue Diamond = Lucile
Amazeme Smart Illusion = KooKoo
Amazeme Sixth Sabotage = Lasse

Kiitos aivoriihestä Marialle ja Ainolle!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

1 vko

Niin se vaan ensimmäinen viikko tuli täyteen. Pennut ovat kasvaneet hienosti. Porukan painavin on edelleen Late. KooKoo on kirinyt toiseksi painavimmaksi porukasta. Lissu ja Lucile tulevat heti perässä. Lasse laiskottelee ja on edelleen toiseksi pienin.

Kun vertaamme pentujen painonnousua suhteessa syntymäpainoon, viikon suurin painon nostaja on Lissu. Lissu on nostattanut painoaan yli puolitoistakertaisesti. Lucile tulee toiseksi tässä kisassa. Late pääsee kolmannelle sijalle ja KooKoo neljälle. Lahja sen sijaan ei olekaan tässä kisassa porukan viimeisin vaan sen paikan saa Lasse.

Pigmentti alkaa tulla esiin pikku nenuihin ja silmätkin eivät ole enää täysin ummessa. Kovasti olen jo miettinyt pennuille nimiä ja sirutusaikakin on jo varattu. Vielä pitäisi varata aika silmäpeilaukseen ja tarkastukseen.

Tässä vielä teille lupaamani yksiviikkoiskuvat Kiian ja Ranen Ässistä.

ENSIMMÄINEN PENTU
Työnimi: Lissu
Sukupuoli: narttu
Syntymäpaino: 276 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 714 g
Painon nousu prosenteina: 159 %

Lissu korvat höröllä

Lissulle on tulossa nenuun kauneuspilkku - äitinsä tyttö

TOINEN PENTU
Työnimi: Late
Sukupuoli: uros
Syntymäpaino: 327 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 807 g
Painon nousu prosenteina: 147 %

Late meinaa lähteä lätkimään

...mutta malttaa sitten olla hetken kuvattavana

KOLMAS PENTU
Työnimi: Lahja
Sukupuoli: narttu
Syntymäpaino: 230 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 509 g
Painon nousu prosenteina: 121 %

Myös Lahjan korvat meinavat lähteä lentoon

Lahja the Gremlin :)

NELJÄS PENTU
Työnimi: Lucile
Sukupuoli: narttu
Syntymäpaino: 285 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 714 g
Painon nousu prosenteina: 151 %

Lucile haistelee pupua


ja sitten taas jatkaa uniaan.

VIIDES PENTU
Työnimi: KooKoo
Sukupuoli: uros
Syntymäpaino: 303 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 723 g
Painon nousu prosenteina: 139 %

KooKoon komea sivuprofiili

KooKoon nenä on vielä hieman pilkukas

KUUDES PENTU
Työnimi: Lasse
Sukupuoli: uros
Syntymäpaino: 349 g
Paino 1 vkon ikäisenä: 704 g
Painon nousu prosenteina: 102 %


Mahdottoman komea Lasse

ja samalla niin suloinen.

Tässäpä vielä muutama kuva eiliseltä ja maanantailta.

Lahja 5 pv

KooKoo ja Lucile 6 pv

Lissun kauneuspilkku läheltä