6-8 vkoa


lauantai 16. maaliskuuta 2013


Lasse ja Late lensivät pesästään


Tänään saattelin veljekset Lassen ja Laten matkaan hyvin hyvin haikein mielin. Lasse lähti Lahteen Annen, Kaitsun, Maijun ja Miikan iloksi. Late, jonka tulevaa nimeä emme vielä tiedä, muutti Nummelaan Reijan ja Teemun tykö. Kiitos kaikille blogia seurainneille. Suuri kiitos Ässien omistajille kaikesta tästä. Olkoon yhteistyömme hedelmällinen ja pitkä! Blogi hiljenee tältä osin. Tarinamme jatkuu nyt vain livenä.


Komea Lasse tähystää toistaiseksi viimeisen kerran Laukaan maisemia turvallisesti Annen sylistä.


Late vilkuttaa kasvattajatädille heipat Reijan sylistä. Pian taas nähdään!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013


Ässät kahdeksan viikkoa


Niin tuli Ässillekin kahdeksan viikkoa tänään täyteen. Suurin osa penneleistä on aloittanut uuden elämän oman perheensä parissa ja kaikilla on tuntunut lähtevän homma erinomaisesti käyntiin. Meillä kotosalla on vielä lauantaihin asti veljekset kuin ilvekset eli Late ja Lasse. Pennelit ovat päässeet tutustumaan nyt paremmin alakertaamme aina silloin, kun perheemme pienimmäinen ei ole lattialla konttaamassa. Nämä vintiöt kun tahtovat syödä Luukaksen elävältä. Herätys on edelleen aamulla kello kuudelta mutta eipä tuo minua haittaa, kun ylös on joka tapauksessa viimeistään silloin noustava. Tässäpä teille vielä muutama kuva parin päivän takaa. Seuraavan kerran päivittelen blogia varmaankin lauantaina ja sen jälkeen blogi hiljeneekin. Suurin osa Ässien omistajista onkin jo liittynyt Facebookin ryhmäämme, missä kasvattini omistajat voivat jakaa kuulumisia, kuvia, tietoa yms.

Late rakas

Late suloisuus

Lasse söpöstelee

Lasse vintiönä

Pojat antavat suukkoja toisilleen

Pusi pusi

Voiko olla yhtään ällömpää? :)


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013


Porukka vähenee ja pidot paranee


Tänään omiin koteihinsa matkasivat KooKoo eli nykyisin Capo sekä Lahja eli nykyisin Grima. Capon matka oli sujunut hyvin ja kotosalla oli jo saanut pehmolelut kyytiä. Capo asustaa Lotan ja Peten luona Kokkolassa.


Lahja eli Grima matkasi Heinolaan Ellinooran hyvään huomaan. Grima saa kaverikseen norfolkinterrierikaksikon Alman ja Ponzon.


Täällä meillä pidot sen kun paranevat. Täällä hirmu kaksikko Late ja Lasse viipeltävät ympäri kämppään iltahepulien merkeissä.

PS. Vaikkei tämä olekaan mikään Amazeme-tulosblogi, on ihan pakko hehkuttaa Kiian velipuolen, Tikin (Amazeme Millennium Story), upeaa valjakkohiihtodebyyttiä tänään Äänekoskella. Mari ja Tikki tulivat naisten B-luokassa toiseksi 11 koiran joukossa. Samalla he voittivat SBCAKin rotumestaruuden. Paljon onnea nopealle parivaljakolle!

lauantai 9. maaliskuuta 2013


Luopumisia mutta vain hetkeksi


Tänään aamupäivästä lähtivät matkaansa uusiin koteihinsa Lucile eli Hilla ja Lissu eli Liz. Kyllä taas tämä täti itki pentujensa perään mutta onneksi tiedän, että tulen heitä vielä näkemään ja että he saavat itselleen aivan upeat kodit, joissa heille annetaan paljon rakkautta, hoivaa ja aikaa.

Hilla matkasi Lappeenrantaan tai pikemminkin Pulpiin Lauran ja Islan kaveriksi. Hilla on kotiutunut loistavasti uuteen paikkaansa. Hän oli oitis tutkinut paikat, leikkinyt lelullaan ja käynyt sitten maate. Myös matka oli sujunut suuremmitta itkuitta.

Hillan raju pusu

...ja lisää piisaa

Lopuksi yksi poseeraus

Lissu matkasi sen sijaan länsirannikolle Poriin Jaanan lauman vahvistukseksi.

Lissu nökönen

Herkkä hetki (ainakin minulle)
Huomenna matkaan lähtevät Lahja ja KooKoo. Lisää itkua siis tiedossa mutta myös onnen kyyneleitä.

perjantai 8. maaliskuuta 2013


Kitutunnin viimeiset viisi minuuttia


Viettelen täällä kitutunnin viimeistä viittä minuuttia ja sen kunniaksi ajattelin päivittää blogiani. Ensinnäkin erinomaista naisten päivää. Eilen postilaatikkoon tuli SBCAKn lehti ja siellähän me Kiian kanssa yhdellä sivulla pällisteltiin. Kiia on nimittäin valittu Suomen Bordercolliet ja Australiankelpiet ry:n Vuoden PK-tulokkaaksi. Sain kirjoittaa jälkitaipaleestamme pienen jutun lehteen. Eilen illasta mammakoira pääsi puolen vuoden tauon jälkeen agilitytreeneihin. Ensimmäinen (ns. se vaikeampi) rata meni oikein mallikkaasti. Kiia oli hyvässä vedossa. Hypyt tosin olivat medikorkeudella varmuuden vuoksi. Toisen radan välistävedot eivät oikein tahtoneet onnistua kartturin huonon ajoituksen ja sijoittumisen vuoksi. Kiia reagoi niin mahdottoman nopeasti minun liikkeisiin, että siinä saa olla aika tarkkana, kun tyttöä ohjaa.

Pystytin sitten eilen Ässille pihaan aitauksen, kun pennelit painelevat villinä ympäri pihaa, joka kaikilta muilta osin on hyvin turvallinen paitsi kahdessa eri kohdassa. Autotallin katon ja takapihan terassin kohdalla on katolla vielä pelottavan paljon lunta. No nyt on laitettu aita pystyyn, niin pysyvät pennelit turvassa.

PS. Ässät ovat nyt tottuneet heräämään aamulla kello kuusi... Onhan se jo päivä uusi. :P





torstai 7. maaliskuuta 2013



Melskettä ja hulinaa


Täällä meno alkaa olla aika rajua. Pennut leikkivät jo pitkiä hetkiä niin, että kuuluu melskettä ja hulinaa. Pennelit viihtyivät hyvin ulkona (erityisesti KooKoo) mutta olen kuitenkin edelleen ollut hyvin varovainen ja noukkinut Ässät sisälle hyvissä ajoin, etteivät palellu. Kiia edelleen imettää penneleitä useamman kerran päivässä. Olen yrittänyt rajoittaa hieman tätä mutta pakkohan se mammakoira on päästää penneleiden luo, jos tarvetta on. Tänään pääsemmekin agilitytreeneihin... Saapa nähdä kuinka muijan käy ja nyt puhun itsestäni.


Lahja piskuinen

Lasse valtaamassa ylintä tasoa pihallamme

Suloisuus

Lahja - otetaas nyt monta kuvaa, kun pysyy vielä kuvausmatkan päässä

Lucile ja KooKoo

Lumiukko KooKoo

Poijjat

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013




Ässät 7 vkoa



Ässät tulivat tänään seitsemän viikkoa. Aika lentää käsittämättömän nopeasti. Aloitamme tänä iltana viimeisen matokuurin. Saankin kaikki sopivasti madotettua ennen omiin koteihin lähtöä. Talo hiljenee radikaalisti viikonlopun jälkeen, kun tänne jää enää Lasse ja Late iloksemme. Olen nyt vielä tämän ja ainakin huomisen päivän kotosalla talon karvattomia toipilaita hoitamassa.Otin pikaseen tänään muutamia kuvia pennuista. Ilma ei ole kovin suosiollinen kuvaamiseen, kun on niin pilvistä ja harmaata. Yritin napata jokaisesta kuvan mutta suurin osa kuvista jäivät epätarkoiksi. Olen pahoillani. Lupaamani videokin on vielä tekemättä. Voi tosin olla, että se jää tuonne nauhalle roikkumaan, kun tässä on nyt monta muuta tehtävää hoidettavana.

Lucile

Lasse

Lissu ja Lasse

Viiden Ässän suora (Lahja on kuvaushetkellä kuvaajan lahkeita repimässä)


maanantai 4. maaliskuuta 2013




Isäukon vierailu ja eläinlääkärin tarkastus



Saimme eilen ottaa vastaan kunniavieraat, kun Rane-isäukko tuli Matin ja Tipsan kanssa kylään. En tiedä oliko isäukko vai kenties hänen omaihmisensä enemmän innoissaan pentusista. Nappasin nopeasti Ranesta muutaman kuvan ja kyllä täytyy sanoa, että henki aivan näistä salpaantuu, kun on niiiiiiiiiin mahdottoman komea miäs tämä meidän Rane.

Rane on kingi!

Rane ottaa kopin

Huokaus

Voisiko olla yhtään komeampi mies?

No ei voisi...

Ja välistä hassuttelua à la Rane 8 vee

Pusi pusi

Tänään aamusta kävimme Ässien kanssa virallisessa silmäpeilauksessa sekä eläinlääkärin tarkastuksessa. Silmät olivat kaikilla puhtaat. Moitteen sijaa ei löytynyt pennuista muutenkaan. Kaikilla pojilla tuntuivat molmemmat kivekset. Late-herralla ne olivat vielä kanavassa mutta jospa ne sieltä pian paikoillensa menisivät. Punnitsin pennut eläinlääkäriaseman vaa'alla. Tässäpä vielä kaikkien painot:

Lissu 3200 g
Late 4050 g
Lahja 3050 g
Lucile 3500 g
KooKoo 3600 g
Lasse 4050 g

lauantai 2. maaliskuuta 2013




Vapaapäivän viettoa


Tänään olemme viettäneet vapaapäivää lähinnä ulkoilun, leikin, nokosten ja syönnin merkeissä. Sain tänään tehtyä Ässille myös oman sivun. Pennut syövät nyt kolme kertaa päivässä. Kerralla menee sellaiset 1 dl alas per Ässä. Kiia vielä imettää kaupan päälle useamman kerran päivän aikana mutta eipä sieltä varmaan tuhottomasti maitoa enää heru. Nyt jo huomaa, että alkaa luovutusikä lähestyä, sillä pennut ovat päivästä jo pitkiä aikoja hereillä ja alkavat kaivata uusia kuvioita ja ympyröitä. Reviiriä on pihalla laajennettu tuntuvasti. Ässät ovat vielä ainakin toistaiseksi olleet hyvin sopuisaa porukkaa keskenään. Peuhaavat paljon keskenään, vetävät lelua ja painivat mutta varsinaisilta kaapin paikan näytöiltä ollaan ainakin toistaiseksi säästytty. Hyvä niin. Myös yöt ovat edelleen menneet rauhallisesti. Meillä siis vieläkin herätään perheemme nuorimman mukaan eikä esimerkiksi Ässien aikataulujen sanelemana. Kakat tulevat pääasiassa ulos. Joskus on muutama pötkylä löytynyt aamusta pentuhuoneesta mutta tämä on tosiaankin pikemmin poikkeus kuin sääntö. Pissatkin alkavat pääosin osua paperille. Taistelutahtoa tuntuu tästä porukasta löytyvän ja aika kipakasti nappaavat myös kasvattajatätiä nilkasta.

Huomenna saamme vieraaksemme Rane-iskän perheineen. Myös Lahjan omaihminen perheineen tulee kyläilemään. Maanantaina onkin se eläinlääkärissä käynti. Tiistai lienee menee ihan omassa porukassa. Keskiviikkona entinen työkaverini pistäytyy perinteeksi muodostuneelle pentuvisiitille poikansa kanssa. Torstaina Kiia-mamma pääseekin puolen vuoden tauon jälkeen agilitytreeneihin. Perjantaina treenaillaan jälleen kerran tokoa. Lauantaina kaksi ensimmäistä Ässää lähtee omiin koteihinsa ja niin alkaa luopumisen itkut ja parut. Koettakaa kestää.

Tämän aamun kuvaussession teemaksi nousi lentävät pennelit. Virtaa alkaa olla tyypeissä niin paljon, ettei sitä enää viitsi paikoillaan pysyä. 



Flying Finn KooKoo

Flying Finn KooKoo edelleen

Flying Finn KooKoo kolmannen kerran

Flying Finn Lasse

Flying Finn Lucile



Flying Finn Lucile

Flying Finn Lucile jälleen kerran
Kasa poltelkollien pentuja

Flying Finn Lissu
KooKoo hetken paikoillaan
Flying Finn Lissu again
Hurmaavat sisarukset Lissu ja Lasse
Lissu kapuaa

Lissu kapuaa

Lucile ja Lissu

Lucile patsastelee

Lucile ja Lissu

Pentupainia


torstai 28. helmikuuta 2013




Ässät 6 vkoa



Eilen vierailimme koirakummin luona ja kovin oli antoisa vierailu. Automatkat molempiin suuntiin meni protestoiden. Onneksi matka ei ollut kovin pitkä. Paikan päällä Ässät lähtivät tutkimaan uutta ympäristöään rauhallisen tasaisena porukkana. Eivät siis rynnänneet bokseistaan ulos päin aitausta vaan tulivat sieltä ulos ja kävivät haistelemaan uutta paikkaa. Hetken leikittyään kävivät pian nukkumaan. 

Tänään sain otettua uusia kuvia aamuisessa auringossa. Iltapäivästä Marttisen Mikko tuli meille ja kuvasimme Ässät nettisivujamme varten. Suuri kiitos Mikolle kuvaamisesta - ja ennen kaikkea kärsivällisyydestä! Hienot ovat kuvat mutta niin on hienot kuvauskohteetkin. :)

Amazeme Supreme Sensation "Lissu"



Amazeme Shadow Hunter "Late"


Amazeme Strong Faith "Lahja"


Amazeme Smoky Blue Diamond "Lucile"


Amazeme Smart Illusion "KooKoo"


Amazeme Sixth Sabotage "Lasse"


Lahja ja Lasse puutarhahommissa


Lahja tarkkaavaisena


Lasse ja Lahja - pentueen isoin ja pienin


Lasse ja Late juttelevat


Lasse matkalla jonnekin - kiire on on on...


KooKoon petona (haukottelee)


Late ihanuus


Sama mies


Oikea linssilude


Lissu (monessa) menossa mukana


Lucilen akrobatiaa (panta kutittaa)


Lucile kapuaa rinnettä pitkin


Lucile antaa tassua Eliakselle - hyvin koulutettu penneli


KooKoo kytistää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.