keskiviikko 13. helmikuuta 2013

4 vkoa

Aika rientää hurjaa vauhtia eteenpäin. Ässät täyttivät tänään sen neljä viikkoa. Meno on vielä suhteellisen rauhallista mutta huomattavasti vilkkaampaa mitä aikaisempia viikkoina. Luonteet alkvat tulla yhä enemmän esille. Kaiken kaikkiaan Ässät ovat melko rauhallista porukkaa, vaikka kyllähän hekin omansa osaavat luonnollisesti. Vierailijoihin kaikki ovat suhtautuneet avoimesti ja ystävällisesti. Erityisesti Lahja on kömpimässä kaikkien syliin. Myös taisteluleikin alkeita on alettu ottaa. Yks sun toinen jo rieputtaa lelua tai sitten yrittää irrottaa sukkaa jalasta repimällä sitä sukanvarresta. Ulkoilua harjoittelemme todella lyhyillä happihypyillä sivuterassilla. Hienosti alkavat jo tottua maan kylmyyteen mutta ei siellä pitkään pysty olemaan. Äitini on edelleen täällä meillä pentuja hoitamassa ja onkin päästänyt pentuja keittiön puolella päiväsellä, kun lapset ovat hoidossa. Jokainen heistä on lähtenyt hienosti tutkimaan heille uutta tilaa. Myös ruoka on maistunut erinomaisesti. Pennut syövät nyt kolme kertaa päivässä 1 dl nappulaa ja hieman paisitinjauhelihaa päälle piimän kera. Painot ovatkin nousseet hienosti. Alla vielä neliviikkoispainot. Aiomme kuvata pennut perjantaina, jolloin ystäväni Jasmine pääsee pentuja seisottamaan.

Neljäviikkoispainot
Lissu, 1943 g, nousu viime viikosta 405 g
Late, 2320 g, nousu viime viikosta 542 g
Lahja, 1602 g, nousu viime viikosta 458 g
Lucile, 2036 g, nousu viime viikosta 501 g
KooKoo, 2008 g, nousu viime viikosta 524 g
Lasse, 2368 g, nousu viime viikosta 675 g





Mikä näistä kuvista on teidän mielestä söpöin?

Kuva 1. Lahja eilen illalla *sydän*
 
Kuva 2. Hurmuri nimeltään Lasse

Kuva 3. Late, kulmakunnan komistus
 
Kuva 4. Lissu ja lelukettu

Kuva 5. KooKoo vietävän söpönä
 
Entäpä mikä näistä kuvista saa teidät eniten hymyilemään?

Kuva 1. Lasse haukottelee

Kuva 2. Lahja linssiluteena
Kuva 3. Raa-raa-rapsutin à la KooKoo

Kuva 4. Lissun ja Lucilen leikki
 
Sitten vielä muutama kuva, jotka eivät varmaankaan myöskään jätä kylmäksi. :)

Lahja ja Lasse nokosilla

Lasse valmistautuu hyökkäykseen

Late kytistää

KooKoon vetoleikki





5 kommenttia:

  1. Kyllä Lassen haukotus vetää hauskimman kortin, suloisimmista suloisin söpöläinen on Late <3 .
    -reija-

    VastaaPoista
  2. Meilkein itkettää onnesta kun on niin valtavia suloisuuksia!! Saara

    VastaaPoista
  3. Lissu ja lelukettu! Voi mahotonta miten kaunis pikkuinen. Mutta hymyn korviin sai kyllä Lassen haukotus ja samoin hyökkäykseen valmistutuminen kaapin alta. Mikä mainio vintiö!! <3 -Lotta-

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.