sunnuntai 10. helmikuuta 2013
25. vrk
Tänään Ässiä kävi palluttelemassa kaksi eri porukkaa. Kiitos teille sosiaalistamisavusta! Oli kiva nähdä teitä kaikkia ja jutella tästä meille niin rakkaasta aiheesta. Pennut syövät nyt sen kolme kertaa päivässä. Pennut ovat nyt sitten iltapäivästä valloittaneet pentuhuoneen. Laatikko on edelleen apuvälineenä esim. siivouksen yhteydessä mutta kyllä Ässät olivat kovasti jo sitä mieltä, että nyt tämä laatikossa oleskelu riittää. Tuossa neljän aikaan lapioimme Eliaksen ja Tuomaksen kanssa terassilta lumet pois, jotta Ässät pääsivät hetkeksi ulkoilmaa haistelemaan terassille. Olimme siis ulkosalla ehkä kolme minuuttia. Hurjaa! Lahja lähti taas tapansa mukaisesti seikkailemaan kuten myös isosiskonsa Lucile. Muut tyytyivät hengailemaan porukassa. Piipitystä kuului mutta osansa varmaan teki lumen kylmyys. Talvipentujen suurimpana haasteena on tämä ulkoilun järjestäminen. Maavaraa kun pennuilla ei vielä tässä vaiheessa ole hirmuisesti, niin ei heitä voi pitkään pitää ulkosalla. Mutta jospa kelit olisivat suosiolliset, niin yritämme ainakin pistää nokkamme pihalle tarpeeksi epäsäännöllisen säännöllisesti.
Lahja porukan keskellä
Lahja nuuskuttelureissullaan
Lasse, Lissu ja Late ihmettelevät
Lasse pisti nokkansa lumeen...
Lahja istua töröttää
Lissu ja Late
Lasse taaimpana, Lissu edessä, KooKoo istuu ja Late menossa jonnekin
Lucile nuuskuttelee
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi jestas mitä suloisuuksia! Mahtaa tuo lumi olla vähän outoa sisätilojen jälkeen...:)
VastaaPoistaHeli
Voi tuota ihmettelemisen määrää ! :D Ihania pallukoita ovat...
VastaaPoistaSaara
Voi mahoton, maailman sulosin kuva Lissu&Late
VastaaPoista-reija-