torstai 17. tammikuuta 2013

1 pv


Yö meni hienosti. Kasvattajatäti oli joko niin väsynyt, ettei herännyt pentujen ääniin, vaikkakin nukkui pentuhuoneessa tai sitten pennut eivät pitäneet itsestään meteliä.

Kaikkien painot Lahjaa lukuun ottamatta olivat nousseet eiliseen iltaan mennessä jo jonkin verran. Lahja kuitenkin otti takaisin menettämänsä painon ja laittoipa siihen päälle vielä muutaman gramman tähän aamuun mennessä.

Otin tuolla laatikolla ollessani muutaman kuvan. Kuvailen pentuja niin, etten koske niihin ja sillä tavalla herättele niitä turhaan. Pienet muuten luulevat, että on taas ruoka-aika ja syövät pian vatsansa kipeiksi. Tämän vuoksi kuviin tulee aina kuka milloinkin. Yksittäiskuvia ottelen vasta ensi viikolla, kun pennut täyttävät viikon.

Pyrin muutenkin antamaan mammakoiralle hoitamisrauhan ja olen lähinnä kuulolla. Tämä alku meneekin mammakoiran hoivaamiseen. Ruoat ja juomat tarjoillaan suoraan laatikkoon. Pissalle joudun raahaamaan muorin hihnassa. Kyllä se jo tänä aamuna suostui käymään kakilla ihan itse "vapaaehtoisesti". Pihaa edemmäksi Kiia ei suostu lähtemään, eikä tarvitsekaan. Tehkööt tarpeensa sinne. Pitää sitten pitää tässä jossain vaiheessa kakkatalkoot.

KooKoo haistelee omia varpaitaan (pyllypesun jäljiltä)

KooKoon pikinokka

Lucile söpöstelee


Lahja änkäytymässä äitinsä tassun alle

Lasse-hurmuri ruokaunilla

Asuuko pentulaatikossani kirahvi? Late ja Lucile

Lissu tyytyväisenä

5 kommenttia:

  1. Kyllä he vaan ovat niin suloisia.....ja nuo pienen, pienet varpaat :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania pikku tassuja ja söpönaamoja! Tuntuu, että siitä on vain hetki, kun katseltiin pienen pieniä Hyypereitä<3 nauttikaa täysillä! Kohta niillä on ne naskalihampaat ja joutuu taas juoksemaan täysillä lattian poikki niitä karkuun ;)

    Terkuin
    Freya

    VastaaPoista
  3. Hellyttäviä ja lutuisia ovat, ei voi mitään. Hienoa, että ovat niin tyytyväisiä; massut maitoa pullollaan - mikäs on ollessa :)

    VastaaPoista
  4. voi hyvä tavaton mitkä pikkuvarpaat siellä vilahtaa!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Sydämen sulattajia!

    -aino

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.