lauantai 17. marraskuuta 2012

Syyskylvö suoritettu

Tapasimme Ranen porukoiden kanssa tänään klinikalla. Nuoren parin toisensa nähtyään alkoi kumpainenkin piippata ja vetää toistensa luo. Kyyhkyläiset. <3

Itse toimenpiteeseen ei mennyt 20 minuuttia pidempään. Rane oli sen verran kuumissaan Kiian nähtyään, että ei siinä kauan nokka tuhissut. Kiia oli hieman kysymysmerkkinä, että:"Hei, entä minä?"

Kiian osuus meni nopeasti ohi. Kiia seisoi kiltisti pöydällä koko ajan. Puhuimme eläinlääkärin kanssa tästä koko asiasta ja totesimme, että olisihan voinut olla, että olisimme kokeilleet vielä kerran eilen ja onnistuneet luomuna nalkin kera tai ilman riskeeramatta tämän päiväistä. Mutta koska minulla ei ole sitä kristallipalloa, niin päätöksiä oli tehtävä olemassa olevan tiedon valossa.

Olo on nyt kuitenkin helpottunut ja voimme jäädä hyvin mielin odottamaan mahdollisen tiineyden kehittymistä. Nythän tiineyspäiviä on jo kolme... Enää 60 päivää laskettuun aikaan.

2 kommenttia:

  1. Usko ja toivo elää, olet sinä Marjo niin paljon aikaa ja vaivaa (ja hermoja) tähän pariskuntaan uhrannut. Odotellaan siis vaan, että biologia tai fysiologia tai mikä se nyt on, hoitaa homman kotiin :)

    VastaaPoista
  2. No nyt alkoi sitten armoton jännittäminen ja odotus..... :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.