Täällä alkaa meno rauhoittua. Minulla alkoi kahden viikon loma ja olen siitä kovin iloinen. Nyt minulla on aikaa olla rakkaimpieni kanssa ihan rauhassa. Loman jälkeen olen yhden viikon töissä ja sitten alkaakin h-hetki olla käsillä.
Kiia voi hyvin. Ruokaa on nyt mennyt sellaiset 4-6 dl päivässä + NEU:ta sellaiset puoli pötköä. Vauhtia edelleen riittää lenkillä. Kiia on saanut Saksan vierailevasta tähdestä, Dennisistä, kovan kilpailijan silitysten ja kyttäyksen suhteen. Yksikin aamu tässä Dennis kiipesi päälleni silitettäväksi. Kiia moisesta oli kovin mustasukkainen ja änkesi siihen viereen. Oli muuten Marjolla syli täynnä bordercollieita. Dennis ja Kiia muistuttavat toisiaan myös siinä, että kummatkin tykkäävät kytätä toisia koiria lenkillä. Dennis myös meni ja valtasi Prinsessani sohvan. Onneksi Kiia tietää, ettei kukaan voi viedä häneltä puoli valtakuntaa... ainakaan lopullisesti.
Mielestäni Kiia on jo jonkin verran pyöristynyt. Otin tänään muutaman posekuvan tytöstä. Sanokaas te mitä mieltä olette...
Kiia on kyllä valtavan kaunis koira! :) Terveisiä Kokkolasta, täällä seurataan blogia innolla ja odotellaan mitä tuleman pitää.
VastaaPoista